| Olkihatun Pallo - Historia | |
| Kuinka kaikki sai oikeastaan alkunsa | ![]() |
|
Perustettu vuonna 2001 tyydyttämään ihmismielen erilaisia pyyteitä. Näistä korostuu erityisesti laumapyyde jota jäsenistömme tyydyttää erilaisilla aktiviteeteilla.
|
|
| Ajatuksia perustamiskokouksesta...
Lajivalinta osui Kuningas Jalkapalloon josta toimintaa on myöhemmin laajennettu marginaalilajiin nimeltä salibandy. Aikaisemmin sitä kutsuttiin sählyksi.(toim.huom.) Vuonna 2005 on ohjelmaan otettu näytöslajiksi puhelinkoppipallo eli squash. Vuonna 2006 mukaan kuvioihin on tullut myös pasianssin peluu porukalla. Parina männä suvena on käyty jopa MM-kisoissa potkimassa palloa, tosin suolla. Usean umpikännin lisäksi on mainio orkesterimme hankkinut hopeaa umpihankifutiksen SM-kisoista. Kortteliliiga, tuo ah niin lahtelainen ilmiö, on luonut mahdollisuuden joukkueille kisailla keskinäisestä paremmuudesta muissakin lajeissa. Olkihatun Pallo elää ja voi hyvin, jatkuvuus on taattu innokkaalla junioritehtailulla. Tämä kaikki kasvattaa meitä ihmisinä, kysykää vaikka Läski-Saloselta joka on kasvanut kymmenisen kiloa (nykyisin pienenemään päin) mutta ei se haittaa kun se menee kuitenkin maaliin... Hollolassa 26.9.2007
|
|
![]() |
|